Kouluttajatarina: Kun tiimityön koulutusten aiheet vievät mukanaan, kahvikin ehtii jäähtyä

Kati Rautio ja Niko Leppänen

Blogi > Kouluttajatarina: Kun tiimityön koulutusten aiheet vievät mukanaan, kahvikin ehtii jäähtyä

 

Brossan työelämämuotoilijat Kati Rautio ja Niko Leppänen kertovat, että paras palaute tulee jo koulutuspäivän aikana osallistujien oivallusten myötä. Inspiroiva ja keskusteleva koulutuspäivä koukuttaa heidän kokemuksensa mukaan sekä osallistujat että kouluttajat niin, että kahvikin ehtii jäähtyä.

1. Mistä aiheista Brossa valmentaa?

Meitä kiinnostavat uuden ajan työelämän ja bisneksen haasteet ja niiden ratkominen. Haluamme auttaa organisaatioita ja niissä työskenteleviä ihmisiä menestymään uudessa ajassa ja selviämään voittajana nykyisestä murroksesta.

Valmennusaiheitamme ovat pääasiassa johtaminen, kulttuuri ja uudistuminen. Miten ihmislähtöisellä johtamisella ja bisneskehittämisellä saadaan entistä parempia tuloksia? Valmennusaiheitamme ovat esimerkiksi: Miten johdetaan hajautettu tiimi huippukuntoon? Miten rakennetaan voittava organisaatiokulttuuri? Miten onnistutaan uudistuksissa ja muutoksissa? Miten rakennetaan aito ja vetovoimainen työnantajabrändi? Miten työtä muotoilemalla luodaan paras työntekijäkokemus ja työhyvinvointi?

Olemme työelämän kehittämisen uusi sukupolvi. Tulevaisuuden työelämän job designereita. Uuden ajan osaajia ja tekijöitä. Unelmien työn arkkitehteja.

2. Mitä kouluttajana toimiminen on antanut teille tähän mennessä?

Alun perin meillä ei ollut edes ajatuksena pitää valmennuksia. Olemme pohjimmiltamme kehittäjiä, työn ja organisaation muotoilijoita, jotka syttyvät ongelmien ratkomiseen ja käytännön kehitystyön tekemiseen työpaikoilla yhdessä työtä tekevien ihmisten kanssa.

Kuitenkin meiltä on pyydetty koulutuksia ja aluksi suhtauduimme ajatukseen epäillen, sillä tiedämme, että aito kehittäminen ja uudistuminen vaatii muutakin kuin yhden koulutuspäivän. Otimme kuitenkin valtavan haasteen vastaan ja lähdimme konseptoimaan koulutuksistamme sellaisia, joissa osallistujat pääsevät jo koulutuspäivän aikana kiinni uuteen maailmaan, näkemään kokonaisuuksia ja lähtemään kehittäjän askelin eteenpäin.

Alun epäilymme ovat hälvenneet, kun olemme nähneet valmennustemme vaikutuksen osallistujiin. On ollut tosi antoisaa tavata uusia ihmisiä, kuulla organisaatioiden nykyhaasteita ja nähdä ihmisten oivaltavan asioita, jotka auttavat heitä omassa työarjessaan eteenpäin.

3. Mikä on kouluttajana paras palaute, mitä voitte saada?

Kouluttajalle parasta on, kun näet jo koulutuksen aikana, miten ihmiset innostuvat, motivoituvat ja oivaltavat uusia asioita ja ratkaisuja omiin haastavilta tuntuviin tarpeisiinsa. Kun ihmiset lähtevät valmennuksesta inspiroituneena omille työpaikoilleen tekemään asioita uudella tavalla.

Yksi yksittäinen palaute on jäänyt erityisesti mieleen: ”Tämä oli sellainen valmennus, joka kaikkien esimiesten pitäisi käydä läpi. Suosittelin teitä jo eteenpäin!”

4. Kuinka ennustatte, että asiantuntijat haluavat kouluttautua tulevaisuudessa?

Asiantuntijoiden kouluttautumistarve tulee kasvamaan tulevaisuutta kohti. Kun työelämä ja työ muuttuu, muuttaa se samalla myös osaamistarpeita.

Näemme, että vuonna 2025 osaamisen kehittäminen linkittyy organisaatioissa yhä vahvemmin osaksi strategista uudistumista ja siihen liittyvää työn ja organisaation muotoilua.

Kun työpaikoilla työ ja organisaatio on muotoiltu vastaamaan uusia tarpeita, tämä mahdollistaa asiantuntijoiden uusien osaamistarpeiden tunnistamisen suoraan organisaation tarpeisiin.

Lisäksi näemme, että kouluttautuminen monimuotoistuu. Vuonna 2025 kouluttautumisessa hyödynnetään yhä enemmän erilaisia osaamisen kehittämisen muotoja, jotka mahdollistavat systemaattisen ja jatkuvan osaamisen kehittämisen helposti ja tehokkaasti osana työarkea sekä tarjoavat samalla inspiroivaa ja yhteisöllistä oppimista.

Koulutusteemoista korostuvat ennen kaikkea organisaation oman bisneksen ja toimintaympäristön oppiminen. Työn tekemiseen tarvittavat uudet osaamistarpeet. Lisäksi humanistiset taidot, ihmisten välinen viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, joka mahdollistaa arvoa luovan ja laadukkaan työn, yhteistyön ja johtamisen tulevaisuuden hyvinvoivissa ja menestyvissä organisaatioissa.

5. Kuinka vireystila pidetään korkealla läpi intensiivisen koulutuspäivän?

Kaikki lähtee kouluttajan silmin siitä, että ymmärretään osallistujien maailma. Koulutus suunnitellaan osallistujien arjen työn tarpeeseen. Kokemuksemme mukaan vireystilasta ei tarvitse huolehtia, kun koulutuspäivä on osallistujille keskusteleva, inspiroiva ja yhteisöllinen kokemus hyvällä fiiliksellä itselle tärkeän ja ajankohtaisen asian äärellä.

6. Kuinka monta kuppia kahvia koulutuspäivän aikana kuluu keskimäärin?

Puoli kuppia aamulla. Kuppi lounaalla. Puoli kuppia iltapäivällä. Aamulla ja iltapäivällä aiheet vievät mukanaan, joten kahvikuppi unohtuu, eikä kylmettynyttä kahvia tee enää mieli juoda!

Kati Rautio

Unelmien työn arkkitehti, Job Designer, Founder

Brossa

Niko Leppänen

Unelmien työn arkkitehti, Job Designer, Partner

Brossa

Työn merkitys tekee myyjästä menestyjän

Työn merkityksestä on puhuttu viime vuosina paljon ja se on isossa roolissa myös myyntityössä. Merkityksen löytäminen ...

Lue lisää

Social sellingiä ei voi sivuuttaa myynnin tapana, jos haluaa kasvua

Sosiaaliset kanavat ovat luoneet myyjille uusia keinoja löytää, tavoittaa ja voittaa asiakas puolelleen, ja niistä on tul...

Lue lisää

Temperamenttityyppien tunnistaminen: kohtaa asiakkaasi oikein ja tehosta myyntityötä

Myyjät kohtaavat työssään useita erilaisia henkilöitä, joilla on hyvin erilaiset temperamenttityypit. Näiden tyyppien ...

Lue lisää

Hyvä koulutus saa aikaan muutoksia ajattelussa, työtavoissa tai molemmissa

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Mia Sundström haluaa saada koulutettavat oivaltamaan itse asioita, koska silloi...

Lue lisää

Osaamisen ennakointi yhdistää tiimin ja rakentaa tulevaisuudenkestävyyttä

Osaamisen ennakointi sekä laaja-alainen, eri osaamisalueiden tunnistaminen puhuttavat tällä hetkellä HR-kenttää, esihen...

Lue lisää