Median ja viestinnän murros

Tytti Sulander

Blogi > Median ja viestinnän murros

Miten sinä pärjäät mediassa?

”Mä en tajua, miksi ylipäänsä pitää enää olla olemassa joku media? Ihan kuin se pyrkisi olemaan joku valtiomahti!”

Puuskahduksensa yhteydessä mediakoulutuksessani istuva nuori nainen lopetti hetkeksi kännykkänsä someselaamisen. Olimme juuri käyneet läpi journalismin periaatteita, myös sitä, että haastattelun sisältöön ei aina pysty itse vaikuttamaan ja siksi kannattaa tarkastaa lausumansa.

Jäin hetkeksi sanattomaksi. Keskityin kasvonilmeideni hallintaan.

Miten pitäisi perustella tälle Y-Z-Alfa-sukupolvelle perinteisen median tehtävää sosiaalisen median yhteiskunnassa? Päädyin toteamaan kuivasti, että demokratiassa vapaata lehdistöä on tavattu kutsua neljänneksi valtiomahdiksi. Koska valta tarvitsee aina myös vahtikoiransa.

Ja sitten mumisin jotain ylevää demokratian toteutumisesta.

Ilmeestä saatoin päätellä, ettei ihan uponnut. Naisen oikean käden sormi palasi jälleen selaamaan somea.

Jäin kuitenkin pohtimaan keskustelua. Ja aloin oivaltaa, että minun olisi jatkossa valmisteltava mediakoulutukseni toisella tavalla. Mediaa, sen toimintalogiikkaa tai toimittajan työprosessia ei sittenkään tunneta. Kuvitellaan, että media on eräänlainen mainostoimiston – tai somen – jatke, johon omat viestit voi suoraan sanella. Tai vaihtoehtoisesti siirrytään mahdollisimman kauas, mediavapaalle zonelle.

Jottei journalismi iskisi tuulettimeen, kauniisti ilmaistuna.

Istuessani viestintäammattilaisten seminaarissa oivalsin, etteivät kaikki ammattilaisetkaan tunne edes uutismedian toimintalogiikkaa. Mediamaailma näyttäytyy jotenkin käsittämättömän epäloogisena, sattumanvaraisena ja pohjimmiltaan jopa vihaisena. Sanalla sanoen, kriisiviestinnän kotikenttänä.

Osin syytän tästä median murrosta. Kun pelko yleisön – ja ansaintalogiikan – menettämisestä kävi liian suureksi, ei journalismi enää näyttäytynyt kaikilta osin kunniallisena. Vahtikoira räksytti kaikkea, sen minkä netin nylkyttämiseltään kerkesi.

Se oli hetki, kun itse lähdin mediasta, 30 uutisvuoden jälkeen. Ei siinä ollut draamaa, niin lähti moni muukin. Mutta koko kuva se ei ole.

Median murroksen jälkeen on murroksessa myös viestintä. Miten sinä viestijänä pärjäät, meneekö viestisi perille?

Kun asioit median kanssa, tunne edes perusasiat:

  • aikataulut
  • uutiskriteerit
  • parhaat päivät
  • toimittajan huoneentaulu
  • eri mediayleisöt.

Näkyvyys on yhä edellytys vaikuttavalle viestinnälle.

Lisää Tytti Sulanderin ajatuksia median toimintalogiikan ymmärtämisestä voit kuulla
Viestintä 2020 -seminaarissa 25. – 26.3.2020. Tervetuloa mukaan!

 

Tytti Sulander

viestintäjohtaja

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Työn merkitys tekee myyjästä menestyjän

Työn merkityksestä on puhuttu viime vuosina paljon ja se on isossa roolissa myös myyntityössä. Merkityksen löytäminen ...

Lue lisää

Social sellingiä ei voi sivuuttaa myynnin tapana, jos haluaa kasvua

Sosiaaliset kanavat ovat luoneet myyjille uusia keinoja löytää, tavoittaa ja voittaa asiakas puolelleen, ja niistä on tul...

Lue lisää

Temperamenttityyppien tunnistaminen: kohtaa asiakkaasi oikein ja tehosta myyntityötä

Myyjät kohtaavat työssään useita erilaisia henkilöitä, joilla on hyvin erilaiset temperamenttityypit. Näiden tyyppien ...

Lue lisää

Hyvä koulutus saa aikaan muutoksia ajattelussa, työtavoissa tai molemmissa

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Mia Sundström haluaa saada koulutettavat oivaltamaan itse asioita, koska silloi...

Lue lisää

Osaamisen ennakointi yhdistää tiimin ja rakentaa tulevaisuudenkestävyyttä

Osaamisen ennakointi sekä laaja-alainen, eri osaamisalueiden tunnistaminen puhuttavat tällä hetkellä HR-kenttää, esihen...

Lue lisää