Jos vaan tekee työnsä kunnolla, niin eikö se riitä? Mummini oli pakkaajana Suomen Trikoon tehtaalla ja hänelle se varmasti riitti. Jopa minä muumi-collegeasussani, liian lyhyenä isojen lasten laitteisiin, ymmärsin mummin rakkauden lisäksi myös hänen osaamisensa. Hänen piipahdettuaan meidän kotona oli kaikki kaapit vaatekaapeista kuivakaappiin järjestyksessä ja jokainen asia oli löytänyt oman paikkansa. Mummin osaaminen ei ollut epäselvää. Hänen työnsä oli selkeää, konkreettista ja toisteista. Työpäivä alkoi ja päättyi, lopuksi jäätiin eläkkeelle pienen kultapintaisen kehrääjänainen-patsaan kanssa. Mutta entäpä me, kaikki mummien pikku toimistotyöntekijät? Miten on laita tässä ajassa?
Uutisissa on toistuvasti juttuja, missä kerrotaan ihmisten keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta häiritsevistä tekijöistä. On stressiä, kuormitusta, älypuhelimien kaikki sovellukset, etätyö, lähityö ja aikalailla kaikki on pirstoutunutta. On kaikkea, mikä tekee silmissämme sähisevästä arjesta hankalemmin hahmotettavaa. Ihanko totta, että kaiken tämän keskellä sitä tulisi jättää toisen ihmisen havainnointikyvyn harteille sen, että oma tehty työ tulee huomatuksi? Että se joku toinen stressihikikarpalot silmillään kykenisi tekemään havaintoja toisen ihmisen työn laadusta. Sitten vielä muistamaan niin, että hän osaisi tuoda esille oikealla hetkellä.
Työelämä tarvitsee lisää hissipuheita
En pidä sanasta hissipuhe, johtuen siitä, että se jotenkin haiskahtaa 90-luvun verkostomarkkinointituotteen hurmostilaisuudelta. Sellaiselta, missä liian iso puku päällä oleva esiintyjä, kertoo riemusta kieriskelevälle yleisölle, että jokainen voi olla mestarimyyjä. Sana hissipuhe tuntuu jotenkin teennäiseltä ja todellisuudesta irralliselta jargonilta. Feikiltä. Olenko ainoa, joka on tylsistynyt tuohon sanaan niin, että sen lukeminen kannustaa lähinnä avaamaan Instagramin ja etsimään sieltä jotain kiinnostavaa? Angstistani huolimatta se on silti hyvä. Hissipuhe. Nopea kiteytys jostain asiasta.
Ajattelen, että ehkä työelämä vaatisi lisää useita pieniä hissipuheita. Hissipuhe siitä, mitä olet tehnyt tällä viikolla. Hissipuhe siitä, kuinka ratkaisit, jonkun eteen tulleen ongelman. Hissipuhe siitä, että miten taidoillesi oli käyttöä tänään. Väitän, että on koko työyhteisön etu, jos ihmiset uskaltaisivat selkeästi ilmaista, mitä he ovat tehneet ja kuinka hyvin. Eli ei vain niin, että tehty työ puhuisi puolestaan vaan se myös sanallistettaisiin toisille. Enkä puhu nyt kehuskelusta, keikaroinnista tai rehvastelusta, ne ovat erikseen. Osaamisesta ja tekemisestä kertominen on osaamisesta ja tekemisestä kertomista. Ei elvistelyä.
Kun avaamme suun tekemisistämme, saattaa sanomaamme tulla häiritsemään puheuretaani. Se on tuubista paineessa ulos puristuvaa pehmikettä, joka tulee ikävästi piilottaneeksi itse sanoman. Puheuretaanilla me luomme itsellemme aikaa tarkkailla kuulijan reaktioita niihin sanoihin, jotka me haluamme hänelle sanoa. Mikäli toisella tapahtuu naaman lihaksissa liikettä ikävämpään suuntaan, niin puheuretaania pursuttelemalla me voimme tehdä näkymättömäksi sen, mitä ajattelimme sanoa.
Annan kaksi arkikielistä esimerkkiä:
“Siis nyt kun mä olen siis niiku tossa projektissa ollut ja siellä on ollut sitä aikojen sumplimista ja siis tässä on useampi ihminen, ketä tähän nyt liittyy, niin meidän kaikkien työn kannalta on tosi tärkeetä, että meillä olisi jotenkin selkeää se, missä järjestyksessä mikäkin työ tehdään ja koska sillai niiku pitää olla valmista. Ja siis mä oon tavallaan niiku huolehtinut sillai, että ihmiset kans tietää, että mikä on tilanne ja missä mennää, ja näin me ollaan pysytty aikataulussa.”
“Mä huolehdin tässä projektissa aikataulusta. Tein ihmisille selväksi, milloin mikäkin pitää olla valmista ja varasi kaikkeen sopivasti aikaa. Tämän ansiosta me pysyttiin aikataulussa.”
Kummasta sinun mielestäsi kuulijan on helpompi painaa mieleen puhujan osaaminen?
On totta, että tuo jälkimmäinen voi olla ytimekkyydessään vaikeampi ja pelottavampi tapa ilmaista asia. Pelottavampi siksi, että eiköhän meidät kaikki täällä Suomessa ole kyllästetty riittävän suurella määrällä leuhkuuden pelkoa. Moinen tunne olisi jo aika ravistella pois.
Oma osaaminen ja panos näkyväksi
Tuo oma osaaminen ja panos näkyväksi, sillä sinun osaamisesi ei ole vain sinun. Se on kaikkien niiden ihmisten käytössä olevaa osaamista, jotka ovat tietoisia siitä. Se on resurssia. Sinun osaamisesi on työyhteisön osaamista. Ei voi tietää, jos ei ole kerrottu. Tottakai sitä voi toivoa, että vieressä on ihminen, joka ymmärtää nähdä sanomattakin. Siinä hän vieressä katselee haltioituneena, kun työn sankari toimii ja tekee. Kolleegoilleen hän kuiskii työn sankarin selän takana, kuinka upeaa työtä tämä tekee. Yhdessä he päättävä tilata britakakun kahvihuoneeseen ja kiittää työn sankaria hänen uskomattomasta panoksestaan. Tätä voi jäädä odottamaan tai sitten harjoitella tuomaan sanallisesti esille omaa panosta.
Palataan vielä tuohon ajatukseen, että sinun osaamisesi ei ole vain sinun. Jos ajattelisimmekin niin, että se on palvelus koko työyhteisölle, että me tuomme omaa osaamista esille, sillä voi olla, että joku tarvitsee juuri sitä. Kannustan harjoittelemaan lyhyitä hissipuheita, joilla voi tuoda omaa tekemistään esille. Tätä voi harjoitella kirjoittamalla valmiita lauseita ja sitten sanoa niitä ääneen.
“Se projekti minkä sä annoit mun vastuulle on nyt hoidettu. Ja se meni hyvin.”
“Mä ymmärrän vastuuni tässä työssä ja olen hoitanut työni ansiokkaasti.”
“Mä koen onnistuneeni tänään projektissa, koska…”
“Minua kiinnostaisi kehittää osaamistani tässä asiassa ja siten viedä uraani eteenpäin täällä meillä.”
Itsensä vähättely ja tää on ny vaan tällaista -letkautukset eivät pue ketään. Ne on niin out. Kuuminta hottia on selkeästi ilmaista omaa tekemistä.
Tiedä, että osaat. Nauti siitä, että osaat ja anna meidän muidenkin nauttia siitä.
Lisää aiheesta kuulet Assistentti Forum 2021 – Kohti uuden ajan osaamista -seminaarissa elokuussa, jossa Jenni Janakka on puhujana. Tervetuloa mukaan!
