Ulkopuolisen asiantuntemuksen hyödyntäminen organisaatioissa on viime vuosina moninkertaistunut ja lisääntyy koko ajan. Myös tuote- ja palveluinnovaatiot syntyvät yhä useammin yhteistoiminnassa asiakkaiden kanssa. Samaan aikaan oppimisen ja osaamisen kehittämisen johtamisesta on tullut yhä kriittisempi organisaatioiden menestystekijä. 

 

Osaamisen johtamisen uudet haasteet – palvelumuotoilusta kehittämistyön hankintaan on kahden päivän käytännönläheinen valmennuskokonaisuus, jossa opitaaoppimaan yhdessä asiakkaiden kanssa sekä hankkimaan ulkopuolista asiantuntija-apua toiminnan kehittämiseen. Ohjelma jakaantuu kahteen teemaan: Palvelumuotoilu oppimisprosessina ja Opi ostamaan kehittämistä.

 

Valmennuksen ensimmäisenä päivänä tutustut palvelumuotoilun periaatteisiin ja sen edellyttämiin yhteistoiminnallisiin menetelmiin. Valmennuksen jälkeen osaat osallistaa asiakkaasi yhteiskehittelevään oppimiseen. Toisena päivänä opit suunnittelemaan, budjetoimaan ja ostamaan kehittämistoimintaa paremmin juuri oman organisaatiosi tarpeet huomioiden. Saat välineitä osaamis- ja kehittämistarpeiden analyysiin sekä kriteerejä erilaisten kehittämispalveluiden vertailuun. Halutessasi voit osallistua myös vain yhtenä päivänä. 

Ohjelma

PALVELUMUOTOILU OPPIMISPROSESSINA
8.30  Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9.00  Mitä on palvelumuotoilu?

  • Asiakaskokemuksesta yhteiseen oppimiseen – palvelumuotoilun perusperiaatteita
  • Case-esimerkkejä erilaisista palvelumuotoiluprojekteista

 

Harjoitus: Oman asiakaskokemuksen analyysi

10.15  Kahvitauko
10.30 Miksi ja miten palvelumuotoilussa opitaan

  • Oppimistarpeen määrittely: miten tunnistaa juurisyyt?
  • Oppimisteot muotoiluprosessin eri vaiheissa
  • Oppimisen ohjaaminen
12.00  Lounas
13.00  Palvelumuotoilun menetelmiä

  • Asiakkaasta oppiminen: tiedon keruu ja analyysi

Harjoitus: Miten saada tietoa asiakkaan tarpeista?

 

  • Asiakkaan kanssa oppiminen: muotoiluprosessin suunnittelu, toteutus ja arviointi

Harjoitus: Miten fasilitoida yhteiskehittelyä?

14.15 Kahvitauko
14.30  Miten edistää palvelumuotoilutoiminnassa?

  • Tuotekeskeisestä toiminnasta asiakaskeskeiseen
  • Kulttuurisen muutoksen johtaminen organisaatiossa

 

Visiointia ja villejä ajatuksia: Tuumailusta toteutukseen

16.00  Koulutuspäivä päättyy
OPI OSTAMAAN KEHITTÄMISTÄ
8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 
9.00 Kehittämistarpeen tunnistaminen 

  • Kehittämisen strateginen linjakkuus 
  • Kehittämiskohteen määrittely 
  • Datan ja tiedon hyödyntäminen kehitystyössä 

 

Harjoitus: Kehitettävän toiminnan mallintaminen 

10.15 Kahvitauko 
10.30 Kehittämistavoitteiden ja -menetelmien linjakkuus 

  • Kehittäminen toiminnan eri tasoilla 
  • Erilaisia kehittämismenetelmiä 
  • Oppimisnäkemys kehitystyön taustalla 
12.00 Lounas 
13.00 Kehittämishankkeenn suunnittelu ja budjetointi 

  • Kehittämishankkeen tavoitteiden ja toimenpiteiden suunnittelu 
  • Kehitystyön välittömät ja välilliset kustannukset 

 

Harjoitus: Kehityshankkeen suunnittelu 

14.15 Kahvitauko 
14.30 Kehittämishankkeiden tuloksellisuuden arviointi 

  • Vaikuttavuuden arviointi 
  • Vaikutuksista seuraamuksiin 

 

Visiointia ja villejä ajatuksia: Tuumailusta toteutukseen 

16.00 Koulutuspäivä päättyy 

Kouluttaja

Hinnat

Etuhinta 21.6. asti (norm. 1045 €)945 €
Yksityinen sektori, etuhinta 21.6. asti (norm. 1395 €)1 295 €

Hintaan lisätään alv 24%. Hintaan sisältyvät sähköiset materiaalit, kahvi- ja lounastarjoilut.

Lisätietoja

Leena Kalaoja

Asiakkuuspäällikkö, tiiminvetäjä

leena.kalaoja@almamedia.fi

050 528 6956

Paikka

Tapahtumatalo Bank

Unioninkatu 20

00130 Helsinki

Tapahtumatalo Bank sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Unioninkadulla. Sisäänkäynti on Unioninkadulta tapahtumatalon pääovista, josta opasteet ohjaavat edelleen portaita ylös kokoustiloihin. Kokoustilat sijaitsevat toisessa kerroksessa.

Olemme neuvotelleet erikoishinnat useisiin Helsingin hotelleihin. Mainitse huonetta varatessasi, että olet tulossa Alma Talentin tapahtumaan.

Huonehinnat

  • Radisson Blu -hotellit ja SOKOS-hotellit: alennus -11 % Flex-hinnasta
  • Clarion Hotel Helsinki: alennus -15 % päivän BAR-huonehinnasta
  • Scandic Paasi -15% Flex-hinnasta & Scandic Park -15% Flex-hinnasta