Automaatiot syntyvät ilman teknistä temppuilua - jos hallitset Excelin, sujuu sinulta myös StudioX

Kansalaiskehittäminen on ilmiö, josta on viime aikoina puhuttu yhä enemmän yritysmaailmassa. Kansalaiskehittämisellä tarkoitetaan sitä, että liiketoiminnan parissa toimivat henkilöt alkavat itse kehittää omia automaatiokulkuja työnsä tueksi ja robotisoida toistuvia rutiinejaan. Nyt sinulla on mahdollisuus liittyä alati kasvavaan kansalaiskehittäjien joukkoon!

Tämä koulutus antaa sinulle avaimet oman työsi automatisointiin UiPathin StudioX-työkalulla. StudioX:n avulla kuka tahansa voi itse kehittää robotin avustamaan päivittäisissä ja rutiininomaisissa töissä. StudioX soveltuu erityisesti Microsoft Office -ohjelmien automatisointiin, mutta sille on käyttöä myös erilaisten yritysjärjestelmien ja verkossa toimivien sovellusten kanssa.

Koulutus kattaa aiheet ohjelmistorobotiikan perusteista ja käytettävästä teknologiasta aina automaatiototeutuksiin erilaisissa kohdejärjestelmissä. Useiden harjoitustehtävien avulla opit viemään oppimasi käytäntöön. Koulutuksen käytyäsi sinulla on tarvittava osaamispohja, josta ammentamalla uusien automaatioideoiden kokeilua ja kehittämistä on hyvä jatkaa itsenäisesti.

Koulutus ei vaadi erityisiä tietoteknisiä taitoja. Koulutukseen tulee ottaa mukaan oma tietokone, jotta harjoitukset onnistuvat. Ohjelmisto UiPath StudioX sekä lisäosat on asennettava etukäteen. Saat näihin asennusohjeet erikseen ennen koulutusta.

Voit lukea lisää StudioX:n käytöstä blogissa: StudioX – kansalaiskehittämisen työkalu, joka oikeasti soveltuu kaikille kansalaisille

Ohjelma

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvitarjoilu koulutuspaikalla
8.50 Etäyhteys avautuu etäosallistujille
9.00 Katsaus ohjelmistorobotiikkaan ja kansalaiskehittämiseen

  • Päivän sisältö ja tavoitteet
  • Lyhyt kertaus ohjelmistorobotiikan perusteista
  • StudioX ja UiPath Assistant -työkaluihin tutustuminen ja yleisimpien toimintojen esittely
10.15 Kahvitauko
10.30 Automaatiorungon suunnittelu ja ensimmäinen automaatio

  • Automaatioprosessin suunnittelu
  • Automaation valmistelut ja pohjatyöt
  • Ohjelmistorobotin konfigurointi StudioX-työkalussa

Harjoitus: Ensimmäinen automaationi

12.00 Lounas
13.00 Selaimen ja Office-ohjelmien automaatio

  • Esimerkkejä selaimen automaatioista
  • Käyttöliittymän elementtien tunnistaminen
  • Excelin, Outlookin ja PowerPointin automatisointi

Harjoitus: Yleisen selainpohjaisen automaation toteutus

14.15 Kahvitauko
14.30 Kansalaiskehittämisen laajentaminen ja parhaat käytännöt

  • Erityismainintoja StudioX:n toiminnoista
  • Hyväksi havaittuja käytäntöjä automatisointiprojekteista
  • Prosessin julkaisu tuotantoon ja prosessin ajaminen
  • Automaation jakaminen kollegalle

Harjoitus: Selainpohjaisen automaation laajentaminen ja julkaisu tuotantoon

16.00 Koulutuspäivä päättyy
Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Kouluttaja

Hinnat

Lähiosallistuminen, etuhinta 22.7. asti (norm. 1095 €)995 €
Etäosallistuminen, etuhinta 22.7. asti (norm. 1095 €)995 €

Hintaan lisätään alv 24 %. Paikan päällä osallistuminen sisältää sähköiset materiaalit sekä kahvi- ja lounastarjoilut koulutuspäivän aikana. Etäosallistuminen sisältää sähköiset materiaalit.

Lisätietoja

Leena Kalaoja

Asiakkuuspäällikkö

leena.kalaoja@almamedia.fi

050 528 6956

Paikka

Helsinki