Jäämistösuunnittelu on merkittävä oikeudellisen elämän osaamisalue. Monissa maissa se on myös merkittävä osa laajempaa vanhuusoikeuden kokonaisuutta.
Aiheen merkittävyydestä huolimatta jäämistösuunnittelu on usein käytännössä kuihtunut vain testamentin tekemiseen. Ja sekin on jäänyt rutiininomaisten, kaavamaisten testamenttien tekemisen tasolle. Tänään jäämistösuunnittelu tulisi nähdä laajempana suunnittelukokonaisuutena, mikä ulottuu asumisen, hoidon ja edunvalvonnan ennakoinnista sekä kuolemavaraisista omaisuusjärjestelyistä digitaalisen jäämistön järjestämiseen. Ja tässä kokonaisuudessa erilaisten parisuhteiden merkitys on olennainen.
Seminaarin teemoina muun muassa:
- Lesken oikeudet ja omatoimisuus jäämistösuunnittelun toteutumisen esteinä
- Edunvalvonnan ulottuvuudet jäämistösuunnittelun esteinä
- Pesänselvittäjän ja pesänjakajan toimivallat
- Jäämistösuunnitteluun liittyviä käytännön esimerkkitilanteita
- Jäämistösuunnitteluun liittyviä verotuskysymyksiä.
Asiantuntijoina:
Professori emeritus Ahti Saarenpää, Lapin yliopisto
Professori Tuulikki Mikkola, Turun yliopisto
Asianajaja, varatuomari, osakas Ilona Piironen, Asianajotoimisto Reims & Co Oy
Asianajaja, varatuomari, osakas Petra Lindberg, Asianajotoimisto Seppo Lindberg Oy
Asianajaja Jyri Heinonen, LexHeinonen Asianajotoimisto Oy
OTK, johtava veroasiantuntija Taneli Lallukka, Pääkaupunkiseudun verotoimisto
Lämpimästi tervetuloa seminaariin!
Osallistu keskusteluun ja jaa kokemuksesi somessa: #jäämistösuunnittelu #almatalentkoulutus #lakikoulutus @Alma_Talent
Puhujat

Taneli Lallukka
OTK, johtava veroasiantuntija
Verohallinto

Ahti Saarenpää
Professori
Lapin yliopisto
Ahti Saarenpää on toiminut Lapin yliopiston yksityisoikeuden professorina vuodesta 1979 ja johtaa oikeusinformatiikan instituuttia. Hän on osallistunut akateemisen uransa lisäksi...
Ahti Saarenpää on toiminut Lapin yliopiston yksityisoikeuden professorina vuodesta 1979 ja johtaa oikeusinformatiikan instituuttia. Hän on osallistunut akateemisen uransa lisäksi lainsäädäntötyöhön, mm. henkilötietolain valmisteluun. Saarenpää on arvostettu kouluttaja ja luennoitsija. Hän toimii myös tietosuojalautakunnan varapuheenjohtajana.

Tuulikki Mikkola
Professori
Turun yliopisto

Ilona Piironen
Asianajaja, osakas
Asianajotoimisto Reims & Co

Petra Lindberg
Asianajaja, varatuomari, osakas
Asianajotoimisto Seppo Lindberg Oy

Jyri Heinonen
Asianajaja
LexHeinonen Asianajotoimisto Oy
Hinnat
Yksityinen sektori | 845 € |
Julkinen sektori | 633 € |
Lakimiesliiton jäsen | 633 € |
Striimi, yksityinen sektori | 845 € |
Striimi, julkinen sektori | 633 € |
Striimi, Lakimiesliiton jäsen | 633 € |
Hintaan lisätään alv 24%. Paikan päällä osallistuminen sisältää sähköiset materiaalit sekä kahvi- ja lounastarjoilut seminaaripäivän aikana. Striimiosallistuminen sisältää sähköiset materiaalit sekä striimin katseluoikeuden kolmen arkipäivän ajan seminaarin jälkeen.
Yhteyshenkilöt


Paikka
Alma-talo
Alvar Aallon katu 3 C
00100 Helsinki
Tapahtuma järjestetään Alma-talolla, Helsingin ydinkeskustassa. Saapuminen tapahtuu Alma-talon pääovista, minkä jälkeen opasteet ohjaavat eteenpäin. Suosittelemme julkisten liikennevälineiden käyttöä. Aikataulut ja reittikartat löydät kätevästi reittioppaasta.
Julkiset kulkuvälineet
Alma-talo sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin päärautatieasemalta, jonne on helppo saapua julkisilla kulkuvälineillä. Katso lisää julkisesta liikenteestä reittioppaasta.
Saapuminen omalla autolla
Lähin pysäköintihalli on Aimo Park, Finlandia-talon vieressä. Ajo pysäköintihalliin tapahtuu Karamzininrannan kautta. Pysäköinti on maksullista ja 650-paikkaisen pysäköintilaitoksen toiminnasta vastaa Aimo Park.
Lisätietoja puh. 020 781 2400.
Majoitus
Olemme neuvotelleet erikoishinnat useisiin Helsingin hotelleihin. Mainitse huonetta varatessasi, että olet tulossa Alma Talentin tapahtumaan, niin etuhinta tulee huomioitua. Mikäli kaipaat lisätietoja hotellien sijainneista, ota yhteys asiakaspalveluumme numeroon (020) 442 4110.
- Radisson Blu -hotellit ja SOKOS-hotellit: alennus -11 % Flex-hinnasta
- Clarion Hotel Helsinki: alennus -15 % päivän BAR-huonehinnasta